sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Maali! Tavoite saavutettu!

Eksyin tänään aamulla vaa-alle, ja arvatkaapa mitä?

Paino 15.12.2013 79,7kg, pudotusta 4 päivässä 2,1kg.

Tavoitepaino on täällä! Kyllä! Aika mahtava fiilis. Yhteensä 17,9 kiloa lähti. Painoindeksi laski 30,12:sta (merikittävä lihavuus) 24,6:een (normaalipaino). Aikaa tuohon meni 13 viikkoa ja neljä päivää. Tavoite on siis virallisesti saavutettu, viikko ja kolme päivää ennen aikarajaa!

Toisin sanoen siis, paasto loppui nyt ja syldään taas normaalisti :)

Lähipäivinä tulee hieman kuvia, mietintöjä ja sen sellaista. Niin, ja suunnitelmia, että mitä nyt.

Ny rillataan!


lauantai 14. joulukuuta 2013

Kolmas ja neljäs paastopäivä

Kyllä tässä on hommaa. Kolmas päivä meni plörinäksi jo heti puolen päivän aikaan, kun söin kalkkunaa ja karjalanpiirakkaa... Kalorit jäi silloinkin varsin alas, mutta sitä nappisuorituspäivää ei tullut.

Tänään tuli! Ainakin melkein, vielä tässä nimittäin tunnin tai kaksi aion olla hereillä, ja houkutus on suuri... Tein niin hyvää ruokaakin! Se, että laitan joka päivä ruokaa muille, ja syötänkin yhtä ja vahdin toisen syömistä, ei varmasti muuten auta tässä hommassa. Tähän mennessä olen syönyt noin 20 grammaa spirulinaa ja juonut kaksi lasia tuoremehua (ja tietysti paljon sitten vettä). Hyvä minä.

Nyt, kun olen nähnyt, mitä tämä paastoaminen on, ja olen onnistunut täydellisesti yhtenä päivänä, niin olen päättänyt muuttaa paastoa vähän. Nimittäin niin, että sallin itselleni yhden kunnon aterian päivässä. Kaloreita pitäisi silti tulla pikkasen vajaa 1000 (ja sinnehän se on tupannut menemään muutenkin). Toivotaan, että se riittää ja paino on oikeissa lukemissa keskiviikkona. Ja, jos ei, niin tovotaan, että se on siellä viimeistään 21.12. aamulla, muuten tulee hätä. :)

Ainiin! Kävin tänään myös höntsäämässä vähän sulkista kaverin kanssa. Ihan mukavat pelit oli ja veikkaan, että siinä sellainen 500-600 kaloria paloi. Hyvä juttu.

Hyvää yötä!

torstai 12. joulukuuta 2013

Toinen paastopäivä

Tänäänkin oli herkkuruokaa ja pakkohan sitäkin oli maistaa. Onneksi tuo kalkkuna on kovinkin vähäkalorista (90kcal/100g), niin että vaikka sitä ehkä 300g menikin, niin kyllä tässä alle 1000 kcal jäätiin silti tänäänkin. Lisäksi söin pari muikkua lounaalla ja sitä spirulinaa reippaasti.

Ei tämä paastoaminen ihan helppoa kyllä ole, varsinkaan, kun työ, mitä koti-isinä teen on melko suurelta osin syöttämistä. No, epämukavuusalue se on tämäkin.

Lisäksi olen huomannut, että noustessa ylös saattaa ihan pikkuisen huimata, mikä varmaan johtuu alhaisesta verenpaineesta? Tai niin muistelisin. Samaa vaivaa on ollut joskus teininä myös, ja ei se ainakaan vakavaa ole. Ehkä voisin hippusen suolaa lisätä vielä tähän paastoruokavalioon, josko sillä olisi pieni vaikutus ja kaloreitahan siinä ei ole.

Muuten on mennyt ihan hyvin, olo on hyvä. Ihan tyytyväinen olen myös tähän päivään kaksi, joskin haluan kyllä tämän viikon aikana ainakin yhden päivän onnistua täysin ilman noita ylimääräisiä ruokia. Tuoremehua saa ottaa pari lasillista vaikka sitten, jos on pakko :)

Hyvää yötä!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Ensimmäinen paastopäivä

Eilen kaupassa käydessä olin vähän hölmö. En nimittäin muistanut silloin suunnittelemaani paastoa, ja ostin muikkuja. Ei sillä, että muikut olisivat suurinta herkkuani, vaan sillä, että en ollut niitä syönyt varmaan kahteen vuoteen. Joten pakkohan niitä oli maistaa. Ja tässä illalla oli sen verta kova nälkä, että sain myös yhden karjalanpiirakan.

Olen silti kohtuullisen tyytyväinen, kaloreita varmasti alle 1000. Koitetaan huomenna olla vielä pienemmällä määrällä.

Niin, ja olo on kyllä ollut oikein hyvä tähän mennessä, vähän on nälkä vaivannut, mutta energiaa on riittänyt ja mieli on ollut hyvä koko päivän.

Hyvää yötä!

Punnitus ja loppurykäisyn aloittaminen!

Pahoittelut muutaman päivän blogihiljaisuudesta. Täällä on ollut hulinaa ja tekemistä on riittänyt sen verra, että illalla ei vaan yksinkertaisesti ole jaksanut enää ruveta kirjoittamaan. Ja toiseksi pahoittelut siitä, että tällä viikolla kuvat jäävät puuttumaan. Mitään suurta muutosta nyt ei ole tapahtunutkaan.

Niin, ja ruokapäiväkirjat ovat myös jääneet parilta päivältä puuttumaan. Muuten on ollut ihan hyviä päiviä kaikki, paitsi eilen työpaikkani kustansi vielä asiakkaille aukeumattomaan Burger Kingiin syömiset, ja kun sai valita niin paljon kuin halusi ja mitä tahansa, niin paljonhan siellä tuli syötyä. Tämä saattoi onnekseni näkyä vielä tämän päivän punnituksessa, joten "oikea" pudotus saattaa ehkä 200g suurempi olla kuin, mitä vaaka tänään aamulla sanoi.

Doublewhopper, pienet ranskalaiset, smoothieta, jalopenojuustopaloja, majoneesia... nam :P

Paino 11.12.2013 81,8kg, pudotusta viikon takaiseen 0,3kg.

Eli ei lähellekkään päästy tavoitteeseen, minkä kyllä arvasinkin. Ei paljon urheiluja ja syöty turhan paljon. Ja eilinen BK-mättö vielä pöhöttämässä. Urheiluja muuten on vaikeuttanu vasemman jalkapohjan järjetön kipu kävellessä tai edes seistessä välillä. Siellä saattaa olla pieni rasitusmurtuma, joten nyt on syytä pitää pieni tauko urheilusta. Joka tapauksessa, tämän tulevan 7 päivän jälkeen pitäisi olla tavoitteessa, koska jouluviikolla ei enää kiinnosta laihduttaa, ja siellä on myös vähän juhlimista. Eli mikä neuvoksi?

PAASTO!

En ole ikinä aikaisemmin kokeillut paastoamista, ja kiinnostaa tietää pystynkö siihen. Ihan 0-kalori-dieetille en ajatellut mennä, mutta lähes.

Kehitin itselleni hienon spirulina-paaston. Spirulina sisältää järjettömän määrän ravinteita, joita on tärkeä saada sisään, vaikka kaloreita ei tulisikaan, joten se on hyvä ruoka paaston ajaksi. Sallin itselleni niin paljon sitä, kuin tarve vaatii. Käytännnössä tuo tarkoittaa ehkä noin 20-50g spirulinaa päivässä, mikä taas tarkoittaa noin 70- 200 kcal päivässä. Jännä nähdä pystynkö, nälkä tulee varmasti, mutta viikko on lyhyt aika. Ja tuolla tuo 1,8 kiloa voisi lähteä viikossa, vaikka nyt ei hirveästi pystykään liikkumaan.

Wish me luck!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Ulkojääkausi avattu!

Tähän lähelle saatiin kenttä jäähän jo parisen viikkoa sitten, ja tänään kävin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vähän höntsäkiekolla. Jää oli aivan liian täynnä, mutta kyllä siinä sai vähän lättyjä heiteltyä kaverin kanssa ja kivaa oli. Pienenä miinuksena parit pannutukset ja siitä seuranneet pienet kivut, ja kaverin mailan hajoaminen, joka johti vähän lyhyempiin höntsii kuin olin ajatellut. Erittäin positiivinen kokemus silti. Varsinkin, kun viime pelikerralla olin vielä ihan hirveässä kunnossa ja muistan mitä taistelua se oli. Nyt tuo tuntui juuri siltä miltä pitikin, eli höntsältä. :)

Kyllä siellä silti muutamat spurtit tuli otettua ja hiki saatiin päälle, eli ihan seisoskelua se ei ollut. Urpona en ollut tajunnut sykemittaria laittaa lataukseen viime kerran jälkeen, vaikka akku oli jo silloin lopussa ja silloin juoksin 2 tuntia. Eli sykettä ei nyt tulllut seurattua. Eipä tuo sports trackerin energiankulutusmittari varmaan hirveän tarkka siis ole nyt (varsinkin, kun se on suunniteltu lähinnä juoksuun ja kävelyyn), mutta mennään nyt sillä kuitenkin: 46 minuuttia ja 468 kcal.

Tuo jäkis on kyllä sen verran mukavaa touhua, että varmasti tulee käytyä usemman kerran kauden aikana :)

lauantai 7. joulukuuta 2013

Ruoka 7.12



Aamupala

Tosi tumma reissumies
Tomaattia
Kurkkua
Kalkkunaa
Pepperonia
Kananmunaa
Voita


Illallinen

Lohta
Porkkanaa
Sipulia
Paprikaa


Välissä söin ihan pienen palan tuollaista samanalaista leipää ja muutaman porkkanapalasen.

Pakko vähän kompensoida, kun muutama herkuttelupäivä ollut.


Kaloreita ~1300