lauantai 30. marraskuuta 2013
Ruoka 30.11:
Treeni 30.11: Rasvanpolttoa, ei juuri muuta
Ennen sulkista kävin juoksemassa (hitaasti, koska halusin olla ihan skarppina sulkiksessa) matolla 20 minuuttia, joka sekin oli tuolla ns. rasvanpolttoalueella (minulla 140 tai alle syke). Nykyisen tiedon mukaan siis aina mitä korkempi syke, sitä parempi treeni, ja sitä enemmän rasvaa poltat. Mutta, jos syke on alhainen, kulutat treenin aikana rasvaa, kun taas jos se on korkea, kulutat hiilareita. Korkealla sykkeellä rasvankulutus tapahtuu treenin jälkeen. Sen sijaan broidilta, joka näistä asioista todella paljon tietää, kuulin, että rasvanpolttoalueella treenaaminen VOI parantaa ns rasva-aineenvaihduntaa, jos sitä tehdään säännöllisesti. Eli kyllä sillä alueella treenaamisesta saattaa jotain ylimääräistä apua joskus olla.
Sulkiksen jälkeen menin vielä salille tekemään pienen lihaskuntotreenin: hauiksia, vatsoja ja rintaa (jalkoja en usko, että minun tarvitsee erikseen treenata, sillä intervallijuoksussa ne kyllä kehittyvät ne lihakset). Ja ennen sitä lämmittelyksi vielä vähän cross trainerissä. Yhteensä aikaa kului 1h ja 41 minuuttia ja kaloreita paloi 1018, eli todella hyvä treeni sitten lopulta, pitkän keston vuoksi. Vertailun vuoksi kulutin 1h 45min pituisella juoksulenkillä (hidasta juoksua) noin viikko sitten 1400 kcal, eli todella matalalla intensiteetillä mentiin tänään.
Erittäin hyvää lauantaipäivää kaikille!
Ruoka 29.11:
torstai 28. marraskuuta 2013
Salia ja ruoka 28.11
Treeni sujui todella hyvin. Se koostui 20 minuutin cross trainer-lämmöistä, 15 minuutin kovasta intervalli-pyöräilystä ja 30 minuutin cross trainer-lopettelusta.
Siirtymisineen aikaa meni 1h 15min ja kaloreita kului 1002.
Ruoka
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Ruoka 27.11
Aamupala
Illallinen
Pizzamunakas
Huippuviikon punnitus ja kuvia 27.11
Paino 27.11.2013 83,4kg, pudotusta 1,1kg viikon takaisesta.
Jälleen kerran yli kilon pudotus, eli viikkotavoite täyttyi! Ei ihan niin suurta pudotusta tullut tosin, kuin olin arvioinut, mutta tuohon on silti oltava todella tyytyväinen. Senkin vuoksi, että tämä on vasta toinen kerta, kun pääsen tuohon viikkotavoitteeseen kahdella peräkkäisellä viikolla. Jostain syystä joka toinen viikko on lähes aina ollut huonompi. Josko nyt olisi seuraavakin viikko parempi :)
Samaa rataa jatketaan edelleen!
Kuvat:
Muut mittaukset:
- Vyötärö: 95cm (-1cm)
- Lantio: 95cm (ei muutosta)
Kertokaa te: näkyykö muutos? |
tiistai 26. marraskuuta 2013
Viikkoraportti: Superman returns!
Aivan mahtava viikko muutenkin. Syönnitkin on onnistunut keskimääräistä paremmin ja ennätyspitkä juoksulenkkikin tähän viikkoon mahtui. Salitreeni tuli aloitettua (ja on sen verran paljon kivempaa, kuin olisin kuvitellut, että sitä tulee tehtyä enemmän kuin olin suunnitellut). Melkoisen monipuolinen urheiluviikko oli myös: sulkista, juoksua, salia (ja salitkin erilaisia treenejä).
Tarkastetaan nyt vielä kuitenkin nämä päiväkirjat:
Viikon ruoat:
- Keskiviikko: (RP) Sabbathin keikalla slice pannupizzaa ja bisseä. Ei kovin ravinnerikas päivä, mutta ei ainakaan liikaa tullut syötyä, 1800 kcal.
- Torstai: (RP) Hyvä ruoka, 1500 kcal
- Perjantai: (RP) Hyvä ruoka, kaljaa lisäksi, 2300 kcal
- Lauantai: (RP) Hyvä ruoka, 1800 kcal
- Sunnuntai: (RP) Hyvä muuten, mutta illalla karkkikeipää, 2300 kcal
- Maanantai: (RP) Erittäin hyvä, 1800 kcal
- Tiistai: (RP) Hyvä muuten, mutta viimeinen ruoka jo ennen kolmea, kun söin niin paljon sushia, 1600 kcal
Viikon urheilut:
- Keskiviikko: (TP) Sulkista ja intervallitreeniä, 1h 26min ja 866 kcal.
- Torstai: (TP) Uusi juoksuennätys: 14,87km, treeniä yhteensä 1h 57min ja 1538 kcal.
- Perjantai: (TP) Eka sali! 1h 18min ja 1038 kcal.
- Lauantai: (TP) Sulkista ja salia, 1h 30min ja 1044 kcal.
- Sunnuntai: (TP) Sulkista ja salia, 1h 30min ja 1056 kcal.
- Maanantai: (TP) Sulkista ja salia, 1h 25min ja 974 kcal.
- Tiistai: (TP) Tabata! 45min ja 552 kcal.
13,85 Big Macia lisäkulutusta! |
Kulutusvajeen arvailut
- Keskiviikko: -1566 kcal
- Torstai: -2538 kcal
- Perjantai: -1238 kcal
- Lauantai: -1744 kcal
- Sunnuntai: -1256 kcal
- Maanantai: -1674 kcal
- Tiistai: -1452 kcal
22,49!! |
Aivan mahtava viikko! Huomenna nähdään, mitä mieltä on vaaka, mutta todella luottavaisin mielin siihen saa hypätä. Jos sieltä ei pudotusta tule, niin jo on ihme. Oma veikkaus painosta on tuon arvion mukaan: 82,8kg.
Ruoka 26.11: Sushilounastamista
Aamupala
Kuva on eilisestä smoothiesta |
Välipala
Sushi <3
Tabata!
Tabata on japanilaisen professorin Izumi Tabatan kehittämä HIIT (High Intensity Interval Training)-harjoittelumuoto. Intervalleissa siis tehdään täysillä ja välissä levätään. Yksi Tabata koostuu kahdeksasta 20s sarjasta samaa liikettä, ja sarjojen välissä on 10s tauko, eli se kestää 4 minuuttia. Näitä tabatoja tehdään sitten 1-5 ja niiden välissä pidetään 1 minuutin tauko.
Huhhuh mitä hommaa! Ensimmäisen tabatan jälkeen tuntui vielä, että eihän tämä nyt niin paha ole, mutta suunnilleen toisen tabatan ensimmäisessä sarjassa alkoi tuntumaan. Tässä mentiin kyllä niin lujaa sinne mukavuusalueen ulkopuolelle tänään, että ihme jos ei kehitystä tapahtunut! Ihan huikeata. Ainoa miinus oli se, että valitsemani liikkeet eivät kaikki olleet ihan parhaita.
Tabata-harjoitukseni koostui näistä:
- Penkille nousu - eli noustaan portaalle ja takaisin niin nopeasti kuin pystyy. Tämä oli erinomainen harjoitus.
- Burbee punnerruksella, ja hypyllä - Jälleen kerran mahtava treeni
- Bicycle - Tämä ei ollut niin hyvä. Pitää kehittää joku pidempi toisto, missä vatsat ovat yksi. Ainakin toistaiseksi. Vatsalihakset menivät niin nopeasti hapoille, että syke laski, ja toistot eivät olleet kovin laadukkaita.
- Vuorikiipeilijä - Sopi loistavasti
- Leuat - Tämä nyt oli ihan älytön. 6 leukaa pystyin tehdä, ja tämän jälkeen olisin ehkä kaksi saanu tehtyä per 20s. Vaihdoin sitten ensimmäisen sarjan jälkeen 12 kg käsipainoihin käsiä vuorotellen, joka sitten taas johti siihen, että syke laski. Tähänkin paras olisi ehkä joku pidempi toisto, missä leuka olisi yksi osa.
maanantai 25. marraskuuta 2013
Ruoka 25.11:
Aamupalasmoothie
"Lounas"
Illallinen
Taas sulkista
Salikortti oli kyllä hyvä hankinta senkin puolesta, että sitä on erittäin helppo hyödyntää ennen tai/ja jälkeen sulkisten. Tänään sain hyvät lämmöt reilun 20 minuutin juoksumatolla rehkimisestä ennen pelejä.
Peli sen sijaan ei kyllä vieläkään kulje niin kuin pitäisi. Pitäisiköhän sitä hankkia jostain ihan pikkasen lajivalmennusta, että saisin tuon Laarditaistelijan peitottua?
Vaikka turpaan tuleekin, niin urheilusta tuo sulkapallo kyllä menee. Tänään kului lämpöjen ja pelaamisen aikana 974 kcal, aikaa meni 1h ja 25min.
Se on muuten jännä, miten aina uuden lajin aloittaessa on se hemmetin raskasta. Syke nousee tosi helposti ja hengästyy. Tai ennemmin hassua on se, kuinka nopeasti tämä muuttuu. Reilu kaksi viikkoa sitten, ensimmäisiä kertoja pelaamassa (ei ihan eka, koska silloin sykemittarista oli akku loppu) keskisyke oli 133 ja maksimisyke 169 ja äijä aivan rikki. Tänään keskisyke 123, maksimi 152 ja muutenkin helpontuntuista.
Sykealueet nyt ja sykealueet aiemmin (tuli nyt väärin päin tuohon) |
Tuo siis selittyy ennemminkin juuri taloudellisempaan peliin oppimisella ja lihasten tottumisella (sama tapahtui tosi nopeasti juoksussa), ei niinkään hapenottokyvyn eli kunnon parantumisella. Mielenkiintoista silti.
Tästä viikosta (ke-ti) onkin tullut kunnon urheiluviikko, mitähän sitä huomiseksi keksisi? :) Keskiviikkona sitten ihan lepopäivä.
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Ruoka 24.11: Mässyn mässyn
Aamupala
Lounas
Välipalat
Iltapala
Sulkista ja cross traineriä
Tänään oli taas sulkispäivä (ja on muuten huomennakin).
Turpaan tuli tänäänkin, tosin tällä kertaa isoveljeltä. Kehitystä tapahtuu kuitenkin kokoajan :)
Sulkapallon jälkeen vielä vähän salille hikoilemaan ja yhteensä tuosta tulikin taas aika hyvä treeni: 1h 30min ja 1056 kcal.
lauantai 23. marraskuuta 2013
Ruoka 23.11:
Smoothie
Jauhelihapastaa
Salaattia
Uusi minä: 3 pientä isoa asiaa, mistä huomaan muuttuneeni.
Ei enää niin usein mielessä :) |
- Olen energisempi
Ennen remontin aloittamista kaikki oli vähän kuin työtä. Minkä tahansa aloittaminen oli vaikeaa. Vaikka kuinka olisi ollut hauskaa tekemistä tiedossa, niin lähteminen oli aina vaikeaa. Istuminen on helpompaa. Myös herääminen ja toisaalta nukahtaminenkin, on nyt helpompaa kuin ennen. - Mieleni ei tee karkkia, kakkuja tai muutakaan makeaa
Edelleen nämä saattavat viedä mukanaan, jos satun sellaisia maistamaan, mutta muuten niitä ei oikeastaan ikinä tee enää mieli. Sama pätee toki roskaruokaankin, ennen jokainen mäkkäri ja hese veti puoleensa kävellessä ohi, ei enää. - Urheilemaan tekee mieli - ja sinne on helppo lähteä
Hyvä esimerkki tästä tuli tänään, kun Eliel oli lasten jumpassa kuntosalilla. Luulin, että siellä olisi vanhemmatkin mukana, ja kun yllättäen ei ollut, niin tuli ylimääräistä luppoaikaa. Menin salille, koska halusin. Aikaisemmin tämä ei olisi tullut mieleenkään, vaan olisin tyytyväisenä odottanut ja mennyt sitten aiemmin suunniteltuun sulkisvuoroon. Myös lenkille lähteminen on helpottunut, vaikka esimerkiksi huonolla säällä on toki edelleen joskus vaikeuksia, niin samanlaista mentaalista tappelua itseni kanssa se ei ole.
Pienet jumpat ja sulkista
Salijäsenyyteen, jonka siis eilen hankin, kuuluu lasten jumppa lauantai-aamuisin. Sitä lähdettiin tänään Elielin kanssa kokeilemaan, ja kyllä tuo poika siitä tykkäsi :) vähän ensin ujosteli isissä kiinni, niin isi lähti salille ja sen jälkeen oli poika innoissaan lähtenyt mukaan.
Jumpan jälkeen vein Elielin lasten nurkkaan leikkimään ja sinne tämä jäikin jo todella innoissaan, ei jännittänyt vieras täti enää yhtään :)
Isi sai hyvän Cross trainer lämmittelyn ja sulkistreenin (jossa valitettavasti edelleen tulee nokkaan Laarditaistelijalta). Yhteensä 1h ja 30min treeniä ja 1044 poltettua kaloria. Erittäin hyvä.
Nyt hyvin syömisen jälkeen pienet päikkärit. Mitähän sitä tänään vielä keksisi?
perjantai 22. marraskuuta 2013
Ruoka 22.11:
Ensimmäinen salitreeni!
Kävin heti tänään siis kokeilemassakin vähän treenaamista. Tein melko aerobisen harjoituksen, ja vähän yläkropan lihaskuntotreeniä siihen päälle.
Harjoitus näytti suunnilleen tältä:
Cross Trainer - 15min
Soutu - 10 min
Kuntopyörä - 20min
Punnerrukset - 1 x 15, 2 x 11
Vatsapenkki - 3 x 10
Hauikset - 3 x 20 molemmilla käsillä, 6 kilon painoilla
Ihan päästäni heitin, mutta ihan hyvin tuntui hapot lihaksiin tuolla treenillä tulleen.
Loppuverryttely juoksumatolla
10min - 10km/h
2min 30s - 11km/h
1min 30s - 12km/h
1min - 14,5km/h (tämä oli jo aika tappoa :) )
5min - 6km/h
Harjoitukselle tuli kestoa 1h ja 18min. Kaloreita kului 1038. Jälleen kerran onnistunut, tehokas harjoitus siis. :)
Treenin jälkeen maistui ruoka! Tein aika samanlaisen salaatin kuin eilenkin, fetan korvasin raejuustolla. Ja punaisen salanovan tilalla oli lollo rossoa. Tältä näytti:
torstai 21. marraskuuta 2013
Ruoka 21.11
Uusi juoksun pituusennätys: 14,87km
Sitten juoksuun, se kulki ihan mukavasti. Mitään suurempia ongelmia ei missään vaiheessa ollut, ja tuntui, että pidempäänkin olisi voinut ihan helpostikkin jatkaa. Tilastonikkarina muuten ihan sillain pikkusen harmittaakin, että en jatkanut, kun tuo 15km raja jäi niin vähän matkan päähän! Voi peijakas!
Ihan pikkusen muuten huijasin, koska kävin kaupassa välissä hakemassa gatoraden, kun jotain juotavaa olisi kait näin pitkillä lenkeillä jo parempi tankata keskelläkin. Tuo varmaankin alle 5 minuutin pysähdys ei nyt kuitenkaan mitenkään tuohon juoksuun vaikuttanut. Luulisin.
Kaupassa käynti näkyy pienenä pomppuna molemmissa käyrissä. Pysäytin harjoituksen tallennuksen kaupassa jonottamisen ajaksi |
Tarkoituksella lähdin aika hitaasti liikkeelle, ja pidinkin vauhdin alhaalla, ettei vaan loppuisi voimat. Lopun, viimeisen 5 km ajan, pyrin sitten pikkuhiljaa nostamaan vauhtia. Se näköjään onnistuikin, sillä viimeinen kilometri oli nopein, toisiksi viimeinen toisiksi nopein, jne viidenneksi viimeiseen kilometriin asti. Yhteensä tuossa meni aikaa 1h 42min ja 13s. Lopussa tutut jäähdyttelykävelyt ja yhteensä aikaa meni 1h ja 57 minuuttia. Kaloreita paloi 1538.
Se vähän kauhistuttaa kyllä, että olen mennyt lupautumaan käytännössä 5-7 tuollaiseen sessioon peräkkäin ensi kesänä. Toki rulliksilla (lempeämpää nivelille), mutta siltikin. Kyllä siitä mökille luistelusta tulee aika tappoharjoitus. Tällä hetkellä ajatuksena on siis vetäistä koko rypäisy kerralla. Jos se on pakko jakaa kahdelle päivälle, niin sitten jaetaan.
On tässä onneksi vielä aikaa harjoitella! Toinen toistaan pidempiä lenkkejä vaan kesään asti.
Joku on ehkä muuten huomannut blogin uuden otsikon. Entinen oli vähän tylsä, pelkkä teksti. Kuvat kertoo enemmän. Halusin siihen vähän hauskuutta, kun joskus näistä teksteistä ehkä saa sellaisen kuvan, että tämä homma on liian totista. Ei todellakaan ole. Elämä on laiffii, ja aina pitää pelleillä. Siksi tuo idiootin näköinen kuva minusta :)
Ruoka 20.11
Lisäksi keikalla yhteensä noin 1 litra kaljaa ja Pizza Hut pepperoni-slice. Hyi minua. :)
Kaloreita yhteensä ~1800
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Sulkikset ja ylläri-intervallit
Veljen kanssa ei ihan yhtä kovaa pelailua ole kuin esimerkiksi Laarditaistelijan, joten sykkeet pysyi aika alhaalla tuon sulkiksen aikana. Tuo toimi hyvänä palauttavana eiliseen juoksuun.
Tässä vähän vielä statseja:
Ensimmäinen on juoksu hallille, toinen on intervallit ja viimonen on sulkis. Aikaa meni yhteensä 1h 26min ja kaloreita paloi 866. Erittäin hyvä treeni!
Kuten jo mainitsinkin aiemmin, niin tänään on Black Sabbathin keikka (itseasiassa, kun tämä ajastuksella ilmestyy tämä teksti, niin olen paraikaa jo Areenalla!), ja vaikka en tuota treeniksi laskekaan , niin aivan varmasti sielläkin noita kaloreita aika hyvin palaa!
Pitäkää kivaa!
Punnitus ja vertailukuvat!
Paino 20.11.2013 84,5kg, pudotusta 1,1kg viikon takaisesta.
Nätisti päästiin taas viikkotavoitteeseen. Treenit puree siis ja ruokavalio on kunnossa. Vauhti on hyvä, ja tavoitepaino lähestyy. Voi alkaa puhua jo loppurypistyksestä kohta.
Samalla tavalla eteenpäin!
Tämän viikon kuvat:
Muut mittaukset
- Vyötärö: 96cm (-2cm)
- Lantio: 95cm (-1cm)
11.9, 23.10 ja 20.11 |
Varsinkin naama on kyllä parantunut. Hirvee pöhö mulla olikin päällä sillon. Pientä kiinteytymistä on muutenkin havaittavissa. :)
Nyt valmistautumaan illan keikkaan: Black Sabbath! Tätä onkin jo odotettu!
Täydellinen aamiainen!
Ilon päivä haastoi muutamia bloggaajia täydellisen aamiaisen kehittelyyn löytääksen salaisen reseptin, jota tekisi mieli joka aamu. Valitettavasti en usko, että sellaista on olemassakaan. Tai ei valitettavasti, vaan hyvä niin, koska aivan niin kuin Ilon Päivä itsekin kirjoittaa:
Itse valitsin mahdollisimman terveellisen aamupalan, ja ilolla voin todeta, että tämä on myös erittäin hyvää. En minä kuitenkaan halua tällaista joka päivä syödä, joskus mieleni tekee jotain aivan muuta ja silloin on aamiainenkin jotain aivan muuta. Se liibalaaboista ja käydäänpäs aamiaisenvalmistamisen kimppuun:
Viikkoraportti: I'm a superman!
Kun mietiskelin fiiliksiä, mitkä on tällä hetkellä päällä, niin tuli heti tuo biisi mieleen. Ihan mahtava fiilis siis. Fiiliksennostatusmusiikista muuten tuo menee ainakin itselläni ihan sinne kärkipäähän. Yksi parhaita. Nyt ei tosin lauluja tarvitse, olo on väsynyt, mutta iloinen ja ylpeä. Tuntuu, että viikko on mennyt loistavasti. Syönneissä olisi taas ollut parantamista, mutta treenit korvaavat sen ja ylikin. Treenattu on kovempaa kuin millään aikaisemmalla viikolla, tai ainakin niin luulisin. Katsotaanpas:
Viikon ruoat:
- Keskiviikko: (RP) Hyvä ruoka, 1600 kcal
- Torstai: (RP) Hyvä ruoka, 1600 kcal
- Perjantai: (RP) Erittäin hyvä, 1800 kcal
- Lauantai: (RP) Hyvä ruoka, 1600 kcal
- Sunnuntai: (RP) Muuten hyvä, mutta herkkuja, 2500 kcal
- Maanantai: (RP) Illallinen puuttui, ja tilalla herkuttelua, 2000 kcal
- Tiistai: (RP) Aamupala ja illallinen puuttui, muuten ihan hyvä, 1600 kcal
Viikon urheilut
- Keskiviikko: (TP) Lyhyt ja nopea lenkki. 45min ja 680 kcal
- Torstai: (TP) Sulkista, lämmittelyineen 1h 20min ja 1014 kcal
- Perjantai: (TP) 10km juoksu, lämmittelyineen 1h 24min ja 1173 kcal
- Lauantai: (TP) Mummolajuoksu, 44min ja 647 kcal
- Sunnuntai: (TP) Palauttava uinti, 30min ja 300 kcal
- Maanantai: Lepopäivä
- Tiistai: (TP) 10km täysillä ja kävelyä, 2h ja 1400 kcal
10,2 Big Macia! |
Kulutusvajeen arvailua
- Keskiviikko: -1580 kcal
- Torstai: -1914 kcal
- Perjantai: -1873 kcal
- Lauantai: -1547 kcal
- Sunnuntai: -300 kcal
- Maanantai: -500 kcal
- Tiistai: -2300 kcal
19,6 Big Macia!! |
Tähän viikkoon voi todellakin olla tyytyväinen. Ei liian tyytyväinen tosin, koska huomenna pitää taas jatkaa siitä mihin on jääty. Se nähdään taas huomenna, onko vaaka samaa mieltä tekemisistäni, mutta nyt voisin lyödä melko suuren summan vetoa, että kyllä sieltä mukava pudotus tulee. Laitetaan nyt vielä viekkaus huomiselle painolle: 84,2kg.
tiistai 19. marraskuuta 2013
Ruoka 19.11:
Mausteista kanapastaa, pekonia, kananmunia ja viinirypäleitä |
Ja tuossa välissä vähän lisää tuota samaa (ensimmäistä) ruokaa, cashew-pähkinöitä ja lasillinen tuoremehua. Aamupala, ja varsinainen illallinen jäivät tänään välistä, mikä on vähän huono juttu, mutta kerta ei ikinä haittaa :)
Kaloreita ~1600
How fast can you run?
- Juokse 10 km niin nopeasti kuin pystyttai
- Juokse tunnin aikana niin pitkälle kuin pystyt
- http://laarditaistelu.blogspot.fi/
- http://ilonpaiva.blogspot.fi/
- http://fatn0more.blogspot.fi/
- http://nousuuun.blogspot.fi/
EDIT: Niin, se piiti vielä tähän lisätä, että kävin pikkukävelyllä myös tänään ja sen, juoksun ja jäähdyttelyn laskemalla yhteensä noin 2h tuli liikuttua ja 1400 kcal kulutettua.
Kotitekoinen ketsuppi
Takaisin aiheeseen. Ketsupista tuli oikein hyvää, joskin vähän eri väristä (ei niin punaista, vähän ruskehtavaa), kuin kaupan ketsupista. Tosin uskon värinkin johtuvan vain siitä, että en noudattanut ihan pilkuntarkkaan ohjeita, ja käyttämäni tomaatit eivät olleet lähelläkään ylikypsiä, kuten neuvottiin. Maku kuitenkin on tärkein ja se oli oikein mainio. En muutenkaan tehnyt ihan reseptin mukaan, vaan muokkasin mausteita niin, että saisin itselleni kaikkein mieluisinta ketsuppia.
Mitä tarvitset?
- Vähän reilu 2kg tomaatteja
- Omenaviinietikkaa 1dl
- Sokeria 0,5dl (selvästi vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa, ja voisi vähentää mielestäni vielä tästäkin)
- Punasipulia kaksi isoa
- Varsisellerin varsi
- 8 valkosipulin kynttä
- pari teelusikallista suolaa
- 3 chiliä
- Kourallinen basilikaa
- 3 laakerinlehteä
- 2 tl cayennepippuria (jos olisin tehnyt vain itselleni, niin ainakin triplaisin tämän)
- noin teelusikallinen kardemummaa, maustepippuria, kanelia, chilijauhetta, neilikkaa, muskottia
- reippaasti mustapippuria
Mitä teet?
maanantai 18. marraskuuta 2013
Ruoka 18.11:
Aamupalaksi oli samaa spirulinasmoothieta kuin eilen ja lounaaksi eilistä lohta ja bataattimuusia ja appelsiinia. Siihen loppuikin mikään järkevä ruoka.
Loppupäivästä tuli vedettyä yksi minimuffinsi, suklaata, pekonia, kananmunaa ja leipää. Kaloreita tuli varmaan vähän turhan paljon (ehkä 2000) ja illallinen jäi välistä. Huomenna taas parempaa ruokaa.
Valmistin muuten itse tänään ketsuppia (äidin pienellä avulla ;) ) ja, jos se on hyvää, nin jaan ohjeen teillekin! Huomenna pääsee maistamaan.
Hyvää yötä!